Jospa päivittelisi kuulumisia tänne taas. Leikkauksesta on nyt kohta pari kuukautta. Ja pakko sanoa, että oli kyllä ihan paras päätös lähteä siihen!
Toipuminen on mennyt tosi hyvin, aluksi lenkkeilin paljon, kun ei muuta oikein saanut tehdä. Leikkauksesta aiheutuneita kipuja ei oo ollut. Täysin kivuttomaksi ei kuitenkaan toimenpide minua jättänyt. Edelleen vahvasti polttelee ovulaation aikaan, mutta se ei haittaa. Vain yhtenä päivänä kuukaudessa, eikä edes kauaa kestä. Edes särkylääkettä ei tartte! Viimeksi olin menossa nukkumaan, kun polttelu alkoi. Hetken mietin, et mitä hittoa tää on, kunnes tajusin, et hei mähän ovuloin vielä.
Elämää ilman menkkoja
No kohdunpoisto tietenkin vei myös menkat pois. Ja tää on ollut ihan todella suuri helpotus elämässäni! Ei tartte enää taistella niagaraa vastaan ja kärsiä kivuista! Pääkoppa ei ihan kyllä ajantasalla asian kanssa vielä ole. Vieläkin repussa siteet varuiks on kulkenut. Vasta eilen otin pois yhdestä työlaukusta. Empä mä enää niitä tarvii. Mut vähän väliä jostain siteitä vastaan tulee, kun niitä ennen piti varuiksi olla joka paikkaan pakattu mukaan, kun koskaan ei voinu tietää missä tulvii yli.
Leikkauksen jälkeenkin vuoti vain tosia vähän, muutaman päivän piti sidettä käyttää, kun tippa tai pari siihen tuli.
Näin jälkikäteen, ihan turhaan leikkausta jänskäsin, kaikki mennyt tosi hyvin ja elämä hymyilee! 💛
💛 muurahainen 💛